TOKOn sääntömuutosten vaikutus koejärjestelyihin
Yhteenveto vastaaville koetoimitsijoille ja liikkeenohjaajille
Koevälineet
Suorituspaikkamerkkien koko on n. 15 cm (KV-koe). Kansallisissa kokeissa merkkien koko on n. 10-15 cm.
Evl:n merkkien ei tarvitse olla puolipyöreitä, vaikka säännöissä näin on mainittu.
Tärkeää on, etteivät merkit ole liioitellun suuret, mutta silti näkyvät.
Hyppyesteessä on suositeltavaa käyttää myös viiden cm lautaa.
Ruudun ja ympyrän kehän merkitsemiseen tarvitaan esim. teippiä tai kalkkijauhoa.
Ohjattuun noutoon tarvitaan kolme sarjaa erikokoisia puisia laipallisia noutoesineitä, suurimman paino max. 450 g.
Kolme erikokoista metalliesinettä, suurimman paino max. 200 g.
Kaikkia luokkia koskevat
Pysyvästi vammautunut ohjaaja saa ohjata koiraansa koesäännöistä ja –ohjeista poiketen. Asiasta on kuitenkin sovittava tuomarin kanssa ennen koetta.
Tuomari tarkastaa kokeen kaikki koirat: nartuilta tarkastetaan juoksut ja uroksia käsitellään vastaavasti.
Nouto- ja luoksetuloliikkeissä osallistujilta ei tarvitse kysyä tuleeko koira suoraan sivulle perusasentoon vai ensin eteen istumaan. Kumpikin tapa on hyväksytty eikä tuomarin tarvitse tietää sitä etukäteen.
Koiran ohjaajan on ilmoitettava käsimerkkien käytöstä.
Ruutu sijoitetaan n. 3-5 m kehän laidoista. (voi, evl)
Ruudun ääriviivat merkitään kulmamerkkien ulkoreunan mukaan esim. teipillä tai liitujauholla. (voi, evl)
Erikoisvoittajaluokkaa koskevat
Kehäkoko minimissään 20m x 30m, mutta mieluiten vähintään 25m x 40m. Liikkeiden salliessa kehän koko voi olla pienempikin, mutta asiasta on aina neuvoteltava kokeen ylituomarin kanssa.
Ryhmäliikkeissä saa olla korkeintaan kuusi koiraa. Osallistujamäärästä riippuen seitsemänkin koiran ryhmä on hyväksyttävissä (esim. 6+7+7). Suositeltavaa on kuitenkin tehdä useampi pienempi ryhmä (esim. 5+5+5+5). Myös alemmissa luokissa suositellaan käytettävän pienempiä ryhmiä.
2. Paikalla makaaminen
- Ohjaajat käskevät koirat maahan yksitellen rivin vasemmasta päästä lähtien.
- Koirat käsketään yksitellen istumaan päinvastaisesta eli rivin oikeasta päästä aloittaen.
- Liikkeenohjaaja asettuu vuorollaan kunkin koiran eteen n. neljän metrin päähän koirasta ja siirtyy seuraavan eteen n. kahden sekunnin kuluessa.
- Liikkeenohjaajan merkki sovitaan tuomarin kanssa ja se voi olla joko suullinen käsky, pään nyökkäys tai pysähdys koiran eteen.
- ”Valmis”-kysymys ja lopetus ”kiitos”-sana annetaan kaikille yhteisesti.
3. Vapaana seuraaminen
Muutos seuraamiskaavioon.
- Seuraaminen suoritetaan normaalissa käynnissä, hitaassa käynnissä ja juoksussa ja niihin kaikkiin liittyy käännöksiä, täyskäännöksiä ja pysähdyksiä.
4. Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä
- Neliön koko on n. 8m x 8m.
5. Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno
- Luoksetulomatka n. 30-35 metriä.
- Merkit asetetaan n. 11 m välein.
- Koiran ohjaaja antaa pysähtymiskäskyt koiralle merkkien luona omatoimisesti. Liikkeenohjaaja antaa luvan kutsua koiraa.
6. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo
- Aloituspaikan ja ruudun keskipisteen välinen etäisyys on n. 25 metriä, jolloin merkin ja ruudun keskipisteen etäisyys on n. 23 metriä.
- Merkin säde merkitään.
- Ruudun ääriviivat merkitään kulmamerkkien ulkoreunan mukaan esim. teipillä tai liitujauholla.
9. Tunnistusnouto
- Ohjaaja saa pitää merkittyä noutoesinettä kädessään valvotusti n. viiden sekunnin ajan. Tämä aika täyttyy ohjaajan merkitessä esineeseen merkkinsä ja siirtyessä liikkeen aloituspaikalle.
- Koiran ohjaaja kääntyy ensin ja luovuttaa sitten esineen liikkeenohjaajalle. (Eri kuin voi)
- Liikkeenohjaaja vie muut viisi esinettä kädessään tunnistusnoutopaikalle.
- Esineet asetetaan ympyrän muotoon tai riviin, ei jonoon. Rivin päihin noudettavaa esinettä ei saa laittaa.
10. Kauko-ohjaus
- Liikkeenohjaaja ei saa nähdä koiran suoritusta.
- Liikkeenohjaaja asettuu joko selin n. viisi metriä koiran taakse tai etusivulle n. 2 metriä koirasta sivuun ja n. 5 metriä eteenpäin katsoen koiran ohjaajaan päin.
- Asennonvaihtojärjestyksiin tulee enemmän vaihtoehtoja.





