Vuoden Nuori koiraharrastaja

Helsingin seudun kennelpiirin nuorisojaosto järjestää Vuoden Nuori Koiraharrastaja -kilpailun. Tarkoituksena on kannustaa nuoria koiraharrastajia esimerkilliseen koiranpitoon ja aktiiviseen kennelharrastukseen. Palkinnon voi ansaita esimerkiksi nuori, joka on menestynyt hyvin jonkin koiraharrastuksen kilpailuissa. Aivan yhtä hyvin voidaan palkita nuori, joka osallistuu ennakkoluulottomasti monenlaisiin eri koiraharrastuksiin koiransa kanssa, tai joka muuten toiminnallaan edistää hyvää koiraharrastusta esimerkiksi osallistumalla aktiivisesti kennelyhdistyksen toimintaan. Nuoren ansioita arvioidessa tärkeimpiä ovat esimerkillinen koirien käsittely ja hoitaminen, sekä huomaavainen ja oma-aloitteinen asenne.

Jäsenyhdistykset, rotujärjestöt, rotuyhdistykset, kennelpiirin jaostot tai voivat ehdottaa palkittavaksi mielestään sopiva, pääkaupunkiseudulla asuvaa alle 18-vuoriasta koiraharrastajaa kirjoittamalla vapaamuotoisen esittelyn palkittavaksi ehdotettavasti nuoresta. Myös nuoret voivat itse lähettää itsestään vapaamuotoisen esittelyn tai ehdottaa ystäväänsä palkinnon saajaksi. Yhdistykset ja jaostot voivat asettaa useita ehdokkaita.

Vuoden Nuori Koiraharrastaja valitaan vuosittain ja valituille luovutetaan kiertopalkinto Helsingin seudun kennelpiirin vuosikokouksessa. 

2021 Sonja Rantala, Vantaa & Ira-Maria Luotonen, Vantaa
2020 Saimi Forsström, Helsinki
2019 Sara Sohlman , Helsinki
2018 Sandra Koivistoinen, Vantaa
2017 Linnea Pietikäinen, Helsinki
2014 Natalia Kiesi, Espoo
2013 Elina Kollanus, Vantaa
2012 Mette Helin, Helsinki
2011 Wilhelmiina Pironetti, Helsinki
2010 Sanni Räsänen, Vantaa